Lattialastulevyt

-

Lattioissa käytettävien lastulevyjen tulee täyttää useita vaatimuksia. Niiden on esimerkiksi kestettävä kosteutta ja kuormitusta. Forestian lattialastulevyt on luokiteltu SS-EN 312:2010:n mukaisesti luokkiin P1-P7 kantokyvyn ja ilmastoluokan mukaan.

Niitä käytetään esimerkiksi kantavana aluslattiana puupalkkien päällä, kelluvana lattiana tai puulattian tasoittamiseen asunnoissa, teollisuusrakennuksissa, toimistoissa ja julkisissa tiloissa.

Thermofloor P5/P6

Thermofloor P5/P6

Forestia Thermofloor on tarkoitettu osaksi vesikiertoista lattialämmitysjärjestelmää. Lastulevyt on valmistettu luokkien P5 ja P6 vaatimusten mukaisesti. Niitä voidaan käyttää puukoolauksen päällä kantavana aluslattiana tai kantavalla alustalla kelluvana lattiana, johon asennetaan esimerkiksi parketti tai laminaatti.

Levyjen pinnalla on kolme jyrsittyä uraa lämpöä johtavien levyjen ja putkien asentamista varten.

Matalampi ilman lämpötila parantaa mukavuutta

  • Asentaminen sujuu helpommin
  • Veden alhainen lämpötila on hellävarainen lattiapinnoitteelle
  • Lämpötila ei nouse esimerkiksi mattojen alla
  • Energiaa kuluu vähemmän
  • Sopii kaikentyyppisille energialähteille
  • Uran leveys 19,8mm
  • Uran syvyys 18,2mm
  • Ura läpimitaltaan 17mm:n putkille
Ympäripontattu    P6   22x620x1820mm         Tuotenro 23613912             
          " P5/P6      25x620x2420mm   Tuotenro 23614134
Lisävaruste:      
Lämmönjakolevy 72kpl/pakkaus          0,5-180-1150mm Tuotenro 97530

Lattialämmitysputki 120m/rulla

  17mm Tuotenro 97540

Jyrsintäterä ja jyrsintäohjain

    Tuotenro 42290163

Jyrsintäterä

    Tuotenro 23614233